Olen 53-vuotias joensuulainen yhden lapsen isä, aviomies, kunnallispolitiikko ja poliisimies. Olen syntynyt Joensuussa ja olen asunut koko ikäni Pohjois-Karjalassa, Joensuussa ja Kontiolahdella.
Ammatiltani olen poliisi. Olen työskennellyt poliisin tehtävissä vuodesta 1993 lähtien, eli kohta 30 vuoden ajan. Koko virkaurani ajan virkapaikkani on ollut Joensuun poliisiasemalla, josta työtehtäväni ovat suuntautuneet koko Pohjois-Karjalan alueelle.
Suurimman osan virkaurastani olen työskennellyt poliisin operatiivisissa kenttätehtävissä järjestysosastossa. Erilaisista poliisin tutkintatehtävistä minulla on noin viiden vuoden työkokemus. Ajallisesti työurani merkittävimpiä työtehtäviä ovat olleet mm. poliisiorganisaation työturvallisuuskouluttajana toimiminen (22 vuotta), sekä poliisin operatiivisen kenttätoiminnan johtaminen kenttäjohtotehtävissä (23 vuotta). Tässä hyvin lyhyt ja ytimekäs kuvaus työurastani.
Olen poliisin ammatistani siinäkin mielessä kiitollinen, että sen kautta olen päässyt näkemään minkälainen Suomen yhteiskunta oikeasti on – Mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet.
Ammattini kautta minulle on avautunut näkymä ihmisten reaalielämään – kaikkine iloineen, suruineen ja murheineen.
Murhetta ja puutetta, sitä on Suomen yhteiskunnan heikompiosaisilla ihmisillä aivan liian paljon. Tästäkin syystä haluan päätöksentekijänä vaikuttaa siihen, että ihmisillä olisi elämän perusasiat kunnossa ja yhteiskunta pystyisi tarjoamaan ihmisille riittävät, sekä laadukkaat peruspalvelut.
Arvoiltani olen isänmaallinen maltillinen konservatiivi.