Yrittäjät kokevat, että toiset yritykset, ay-liike ja erilaiset säätiöt pystyvät paremmin välttelemään -yhteiskunnallisia maksuja. Eikö olisi hyvä, että kaikille olisi reilu peli.
Progressiivinen verotus ei ole reilu. He, jotka tekevät pitkää päivää, urakoivat ja tuuraavat toisia, maksavat kaksinkertaisesti. He menettävät aikansa ja rahansa. Eikö olisi hyvä, että kaikille olisi reilu peli.
Eläkeläiset halutaan töihin, mutta työnverotus on kestämätön. Työtulovähennys on saatava samanlaiseksi kuin muilla työntekijöillä ja eläkeläisten työn verotukselle on asettava katto. Eikö olisi hyvä, että kaikille olisi reilu peli.
Ympäristön tila on heikentynyt, mutta onko se heikentynyt Suomessa enemmän kuin muualla. Tutkimusten mukaan ei. Suomen ilmastotavoitteissa on edetty liian nopeasti. Eikö kaikille olisi parempi reilu peli.
Yrittäjille tulee jatkuvasti erilaisia ilmastonvaateita ja kiristyksiä. Niiden toteuttaminen ei ole aina edes taloudellisesti tai teknisesti mahdollista. Eikö olisi reilu peli parempi ihan kaikille.
Keskiluokka maksaa kipeimmin ilmastomuutoksen torjunnasta. Heidän autonsa, kotinsa, mökkinsä ovat jatkuvasti maksuautomaattina. Eikö kaikille olisi reilu peli parempi.
Suomalaisten verotus on pannut monet ihmiset kyykkyyn. Verotus lannistaa työntekemisen ja yrittämisen. Eikö kaikille olisi reilu peli parempi.
Yrittäminen ja yrittäjyys on ainoa tie Suomen hyvinvointivaltiona pysymisen. Yrittäjiä painostetaan jatkuvasti verojen kiristämisellä, paikallisen sopimisen rajoittamisella ja laittomilla lakoilla. Yrittäjä, eikö kaikille olisi reilu peli olisi parempi.
Perinnön jättäminen on laillinen oikeutemme. Mutta onko sen verottaminen oikein. Edunsaajille työllä ja vaivalla hankittua omaisuutta halutaan verottaa kovemmin ja kovemmin. Eikö kaikille olisi reilu peli parempi.
Metsä on Suomen vihreä kulta. Nyt EU-haluaa päättää ilman todellista valtaa maamme metsien hoidosta.Eikö kaikille olisi reilu peli parempi.
Eikö olisikin reilu peli, jos puheenjohtajamme Riikka Purra olisi seuraava pääministerimme.