Joensuun talous on tappiolla yhdeksän miljoonaa euroa. Sote-uudistus käynnistyy vuoden alussa ja tällöin Joensuun tulot putoavat noin 60 prosenttia, eli tulot pienenevät radikaalisti. Joensuun velat pysyvät ennallaan. Kaupungin suhteellinen velkaantuneisuus yli kaksinkertaistuu. Jatkossa jokainen velkaeuro on maksettava pois nykyistä huomattavasti pienemmillä tuloilla. Tämä ei ole teoriaa, vaan edessä olevaa kovaa elämää.
Joensuun museohankkeeseen kuuluu kaksi museota, Kaupungintalo ja Taidemuseo.
Kaupungintalon museon kustannusarvio on noin 6,5 miljoonaa euroa. Todellinen toteutuva hinta lienee 8 miljonaa euroa, tai sen yli.
Taidemuseon remontin kuntoarvio valmistuu nyt syksyn aikana ja sen jälkeen käynnistyy hankesuunnittelu. Taidemuseosta joensuulaisille aiheutuvaa kustannusta ei vielä tiedä kukaan, arvioin sen olevan remontin suuruudesta riippuen 10 – 20 miljoonaa euroa.
Viime maanantaina Joensuun kaupunginvaltuusto käsitteli mm. museohankkeeseen liittyvää valtuustoaloitetta. Olen tämän viime toukokuussa jätetyn Joensuun kulttuurirakentamisen selvitystyöhön pyrkineen valtuustoaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Aloitteen yhtenä pyrkimyksenä oli selvittää museokokonaisuudesta kaupunkilaisille syntyvät kulut ennen museohankkeiden hyväksymistä. Itse halusin tietää mitä joensuulaiset joutuvat tästä maksamaan ja onko kustannus hyväksyttävällä tasolla.
Maanantain istunnossa kirjallisesta valtuustoaloitteesta, pitämästäni puheesta ja useista asiassa käyttämistäni puheenvuoroista huolimatta museoiden perustamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset eivät Joensuun kaupunginvaltuutettuja juurikaan kiinnostanut. 59 valtuutetusta vain 15 valtuutettua äänesti mm. kustannusten selvittämisen puolesta. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää. Valtuustolla tuntui olevan kova kiire ja hoppu päästä eteenpäin.
Päätöksenteon täytyy olla vastuullista. Tulevasta erittäin haastavasta ajasta selvitäkseen Joensuun täytyy leikata reilusti hankinnoistaan. Odotan kaupunginhallitukselta ja -valtuustolta investointitasoa leikkaavia vastuullisia päätöksiä.
Vastuullisen päätöksenteon puolesta,
Timo Vornanen
Joensuu